Mua ei saa ohittaa

Lapsuudessani kesät olivat lämpimiä ja vähäsateisia, kun taas talvella piisasi niin pakkasta kuin lumisadettakin. Silloin asiat olivat muutenkin paljon paremmin kuin nyt, koska mennyt aika on aina nykyisyyttä parempaa ja ihmisetkin olivat vanhaan aikaan jotenkin normaalimpia. Ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen jälkeen kaikki onkin ollut pelkkää alamäkeä, enkä tarkoita siinä mielessä kuin Kalle Palander sen näkee.

Lapsuuden lumisiin talviin kuuluivat erottamattomana osana hiihtokilpailut veljieni kanssa. Koska ihmiset olivat silloin edellä kuvatulla tavalla normaalimpia, myös minä olin reilumpi ja mukavampi kuin nykyisin. Hiihtokilpailuissa annoin nuoremmille veljilleni reilun etumatkan, jotta kilpailussa säilyy jännitys ja kaikki voivat pinnistellä räkä poskella ja kaatua kansalliseen tyyliin maaliviivan yli kaikkensa antaneina. Se oli urheilua se.

No, tosiasiassa ilmasto on muuttunut koko maapallon eliniän aikana jatkuvasti ja välillä hyvinkin dramaattisesti, eikä ihmisellä ole niin jumalallisia kykyjä, että edes koko populaatio voisi vaikuttaa ilmastoon, sanokaa mitä sanotte. Eikä 1980-luvun alkupuoliskon talvet olleet kaikki erityisen lumisia, saati kesät lämpimiä. Ihmisten normaaliuidesta puhumattakaan. Samalla logiikalla olin lapsena aivan yhtä epäreilu kuin nytkin, jonka veljeni voivat vahvistaa koska tahansa. Annoin hiihtokilpailuissa vain sen verran etumatkaa, että tiesin varmasti ohittavani nuoremmat kisailijat ennen maalia, tarvitsematta tuon eteen nyt niin kamalasti ponnistellakaan. Näin jokainen isoveli toimii ja on aina toiminut.

Erään kerran veljeni keksi hienon kilpailutaktiikan, joka perustui samanlaiseen reiluuteen kuin omani. Hän levitti sauvat sivuilleen ja huusi "mua ei saa ohittaa!". No, isoveljen etuoikeudella ohitin ja voitin, mutta tuosta protestinomaisesta "mua ei saa ohittaa" -huudosta muotoutui jonkinlainen lentävä lause perheen käyttöön. Se ehti jo välillä unohtua minulta, mutta tuli mieleeni kun joskus jäin miettimään sitä, miksi moottoritiet vetävät toisinaan niin onnettoman huonosti.

Moottoritien perusidea on loistava. Normaalin ajokaistan rinnalla on koko ajan käytössä turvallinen ohituskaista. Joku ajaa hitaammin kuin muut, muut voivat ohittaa hitaamman. Kekseliästä. Idean sarjatuotantoon siirtänyt herra tosin oli niin vahvasti mielenvikainen, että hänen muiden toimiensa perusteella olisi jo 1930-luvun lopulla pitänyt päätellä, ettei moottoritiekään voi olla oikein, vaikka sinänsä nämä hänen muut toimensa olivat julmuudessaan ja mielenvikaisuudessaan lähes vertaansa vailla. Ainoastaan hänen kollegansa ja kumppaninsa Neuvostoliitossa ylsi samaan hulluuteen, ehkä vähän ohikin.

Moottoritie ei toimi sen takia, että sen toiminta-ajatus on ymmärretty täysin väärin. Kaikki haluavat ajaa jatkuvasti ohituskaistalla. Koska Suomalaiseen liikennepolitiikkaan ei kuulu missään määrin liikenteen sujuvuuden edesauttaminen, ei moottoriteillä tietenkään ole kuin yksi ohituskaista. Kun kuorma-auto tai rekka painaa rajoitinta vasten 89 km/t, ohittaa autoletka sen noin 100-110 vauhdilla. Harva ajaa motarilla 120 lasissa - eikä pitkään voikaan, koska tuo satasta mateleva letka on edessä. Ohitukseen siirrytään poikkeuksetta heti kun horisontissa häämöttää ohitettava, tuli takaa nopeampia tai ei. Itse asiassa näyttää siltä, että takaa tuleva ohittaja saa ohitettavan etsimään tekosyitä vaihtaa kaistaa suoraan ohittajan eteen. Ihan kuin ohittaminen olisi toisen perusoikeuksien loukkaus, joka on kaikin keinoin estettävä.

Ohituskaistatiellä edessäsi hitaasti ajava autoilija löytää kuin löytääkin koslansa etujalkatilasta pitkänomaisen pedaalin, jolla vauhdin saa tilapäisesti nousemaan juuri kun ohituskaista alkaa. 70 nopeus nousee 90:een, laskeakseen takaisin kun kaista päättyy. Mene siinä sitten ohi, kun virkavallan valvova silmä on todennäköisesti siellä kaistan päässä mittaamassa nopeuksia, sen sijaan että etsisi Karoliina Kestiä.

Mieleen tulee, että kaikki nämä hankalat ohitettavat ovat omaksuneet veljeni hiihtokilpailussa lanseeraaman "mua ei saa ohittaa" -mentaliteetin. Ohitetuksi tuleminen on kunniakysymys. Kaikki hitaammat ovat nynnyjä ja nopeammat hulluja kaahareita - samalla tavalla kuin kaikki omaa autoa halvemmat ovat kauheita paskakasoja ja kalliimmat joko ökyautoja tai turhakkeita. Oma on aina paras ja ainoa oikea, oli kyse nopeudesta, autosta tai vaikka kellosta.

Minut saa ohittaa. Itse asiassa paljon mielummin annan takaa tulevan ohittaa itseni kuin jätän sen roikkumaan takapuskuriin. Oma autoiluni on sikäli monipuolista, että modernin ja nopean nykyauton lisäksi ajan myös vanhalla harrastekalustolla, jolla marssinopeus on käytännön syistä usein muuta liikennettä hitaampi. Siinä näkee ohituksen jos toisenkin. Moottoritien sijaan valitsen yleensä maantien, koska motarilla olen 80-100 vauhteineni aina tiellä. Maantiellä tuo nopeus on aika hyvä. Maantiellä harrasteautot ovat muutenkin paremmin kotonaan, ellei satu harrastamaan räyhämoottorisia vauhtiautoja. Moottoritie on ankea siirtoväylä tylsille ihmisille, maantiellä näkee enemmän.

Hitler oli väärässä joka suhteessa, myös rakentaessaan moottoritieverkoston valtakuntaansa. Niissä muissa asioissa hän oli vielä enemmän väärässä, mutta se on kokonaan toinen asia.