Valoa kansalle

...joka pimeydessä autoilee.

Ajovalojen käyttö opetettiin autokoulussa ensimmäisellä oppitunnilla ja kerrattiin sen jälkeen useita kertoja. Silti tien päällä näkee -tai joskus kirjaimellisesti ei näe- melkoisia suorituksia valojen käytössä. Lyhyesti todettuna valoja on joko liikaa tai liian vähän. Tähän tottuu. Helppo tapa saada vastaantulijalle valot päälle tai pitkät pois on väläyttää itse pitkiä valoja. Samalla merkillä voi kertoa toisen ajovalon kärähtämisestä tai jopa virkavallan suorittamasta ajonopeusvalvonnasta, joskin jälkimmäisestä varoittaminen lienee rangaistavaa.

Tuttua huttua, enkä aio saarnata sumuvalojen käytöstä tai taajamien ajovalopakosta, joka on ollut voimassa toistakymmentä vuotta. Sen sijaan nostan nopeuden satasen toiselle puolelle ja suuntaan moottoritielle. Kun muutama blogi sitten valitin moottoritien tylsyydestä, joudun heti myöntämään käyttäväni moottoriteitä silloin tällöin itseni siirtämiseen paikasta toiseen. Viime lauantai-iltana ajoin Turusta Helsinkiin ja havaitsin syksyn tekevän tuloaan ja iltojen pimenevän. Pimeässä illassa valottomalla moottoritiellä muistin autoni olevan varustettu pitkillä valoilla, kuten useimmat tällä ja viime vuosisadalla valmistetut autot ovat.

Moottoritien erottaa tavallisesta maantiestä ainakin siten, että moottoritiellä on useampia kuin yksi samaan suuntaan vievä ajokaista, ja yleensä ajoratojen välissä on keskikaide ja hieman etäisyyttä. Kaide ja etäisyyttä. Lisäksi mutkat ovat loivempia. Maantiellä vastaantuleva auto kohdataan, kuten lainsäätäjä on hauskasti osannut asian ilmaista. Moottoritiellä ei ole vastaantulijoita, koska eri suuntiin ajetaan eri ajoradoilla. Moottoritiellä ei kohdata vastaantulijoita, paitsi silloin harvoin kun Arto Paasilinna päättää lähteä autoilemaan.

Tieliikennelaki kieltää pitkien ajovalojen käytön tyydyttävästi valaistulla tiellä, ajettaessa lähellä toisen ajoneuvon takana ja niin lähellä kohtaavaa ajoneuvoa, että tämän kuljettaja voi häikäistyä. Moottoritiellä ei kohdata ketään, joten siellä pitkiä saa käyttää valottomilla ja autottomilla osuuksilla. Valojen kuvioita ja kantamia tutkimalla ja vertaamalla moottoriteiden topografiaan voidaan helposti todeta, että pitkien valovoima ei yksinkertaisesti riitä häikäisemään vastakkaiseen suuntaan kulkevan ajoradan käyttäjiä.

Näistä vastakkaiseen suuntaan ajavista noin joka kymmenes väläytti minulle pitkiä ja muutama renkkasi valonvaihdinta niin taajaan, että seuraavassa määräaikaishuollossa viiksi todennäköisesti menee vaihtoon. Koko matkan aikana vastaan tuli puolen tusinaa autoa, joissa pitkät olivat päällä jo ennen kuin ne tulivat näköpiiriini. Suurin osa ajoi 120 km/t rajoitetulla pimeällä tiellä puolikkailla. Miksi?

Moni autoilija luulee, että moottoritiellä on vaihdettava puolikkaille kun vastakkaiseen suuntaan kulkevaa ajorataa ajava auto osuu kohdalle. Edelleen jotkut väittävät häikäistyvänsä luulotellun vastaantulijan pitkistä, vaikka se ei yksinkertaisesti ole mahdollista millään valo-opin tuntemalla tavalla. Tosiasiassa ns. vastaantulijan pitkät toki erottaa puolikkaista, mutta siitä on pitkä matka häikäistymiseen. Omista mittarivaloista on helpompi häikäistyä.

Tieliikennelaki edellyttää tilannenopeuden olevan sellainen, että ajoneuvon saa pysäytettyä tien kulloinkin näkyvällä osalla. Tämä on sinänsä aivan selvä määräys. Rohkenen kuitenkin epäillä, että 120 lasissa puolikkailla ajava pystyy täyttämään lain tämän määräyksen. Jos sinne puolikkaiden kantaman sisään marssii peura ja vauhtia on 120, ei kuljettaja ehdi kissaa sanomaan ennen kuin peurasta tulee paisti. Kuka nyt sitten vaarantaakaan liikennettä, pitkillä ajava valoterroristi vai puolikkailla posottava valoallergikko?

Toisaalta on todettava, että nuo edellä kerrotut pitkien vilkuttelut eivät sinänsä minua häiritse. Kuten totesin, ei valo riitä häikäisemään. Näen kyllä, että Karpolla on asiaa, mutta en pyyntöön reagoi.

Pidetään riittävästi valoa!

Miehiä työssä

Pahoittelen otsikon sukupuolisidonnaisuutta, mutta sille on peruste. Kyse on nimittäin tietöistä, joita tehdään edelleen miesvoimin. Työnjohdossa ja liikenteenohjauksessa voi satunnaisesti nähdä kaunimman sukupuolen edustajia.

Olen olosuhteiden pakosta joutunut ajamaan kohtuullisen usein kehä I:n Leppävaaran/Lintuvaaran kohdalla olevan työmaan kautta, samoin kehä III/Hämeenlinnantie työmaalla. Molemmat tuntuvat pitkiltä kuin nälkäisen päivä ja rajoitus on kiinteä 50 satoi tai paistoi. Molemmilla väylillä on tietyömaankin kohdalla vähintään kaksi kaistaa suuntaansa.

Olisi mielenkiintoista tietää liikennevirran keskinopeus mainituilla työmailla. Väitän, että keskinopeus ei ala numerolla 6, vaan pikemminkin seitsemäisellä. Ok, infra-alan urakoitsijoilla on tieturvakortit ja heijastinliivit, ja suurin osa liikkuu järeillä dumppereilla, mehu-maijoilla tai asfalttigrilleillä. Eikä tuolla juuri ole onnettomuuksia näkynyt. Vaan silti ihmettelen. Jalan liikkuvan työntekijän ei tarvitse kuin horjahtaa, ja 80 ajava bussi pyyhkii yli. Siinä menee henki laakista. Tai jos kavennetuilla kaistoilla autot hipaisevat toisiaan ja toinen väistää sivuun - taas jäi tietyömies alle ja henki pois.

Ajan tunnetusti aina pientä ylinopeutta, hyi minua. Paitsi tietyömaiden kohdalla. Ihan sama kuinka pitkä tietyömaa on kyseessä ja mikä aika vuorokaudesta. Työmailla ei vain ajeta ylinopeutta.

Helsingistä Hämeenlinnaan on noin 100 km matkaa ja matka-aika on hieman vaille tunnin, riippuen mistä ja mihin aikaan lähtee liikkeelle. Jos kahden kilometrin työmaa-alueen läpi ajaa rajoituksen mukaista 50 km/h nopeutta, kuluu noin tunnin siivuun 52 sekuntia enemmän kuin sillä, joka vetäisee työmaan läpi 80 lasissa. 52 sekuntia! Vaikka ajaisi Myyrmäestä Keimolaan, ei tuo 52 sekuntia varsinaisesti vie nuoruutta hukkaan.

Käytännössä homma menee näin: lähden Hämeenlinnanväylää pohjoiseen ja ohitan Kaivokselassa 80 ajavan auton, joka ajaa siinä rajoituksen mukaan. Itselläni on ehkä 87 lasissa. Kohta saavun tietyömaalle, pudotan vauhdin 50:een ja katson, kuinka äsken ohittamani auto painaa edelleen 80 lasissa ohi. Siinä minun ohitseni menee 30 muutakin, samaa vauhtia ajavia on muutama. Työmaan jälkeen alkaa motari ja nostan vauhdin 127 korville. Klaukkalaan mennessä se Kaivokselassa ohitettu ja työmaalla minut ohittanut auto tulee perä edellä vastaan. Hämeenlinnassa olen 10 minuuttia ennen kuin po. auto.

Vaikka ylinopeus sinänsä aiheuttaa presumptiivista vaaraa, en pidä tuollaista alle 10 km/h ylinopeutta aivan tappajavauhtina, varsinkaan kun en ole säännöllisellä ylinopeudella ikinä aiheuttanut konkreettista vaaraa saati onnettomuutta. Moottoritiellä pieni ylinopeus ei niin sanotusti tunnu missään. Sen sijaan tietyömaalla tuo 50->80 muutos erottaa elämän ja kuoleman. Sitä kannattaa miettiä.

Tienkäyttömaksut á la Merja Kyllönen

Tuore liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) teki liikennepoliittisen avauksen tienkäyttömaksujen selvittämisestä. Ministerin mukaan Suomessa tulisi selvittää elektroniseen seurantaan perustuvan järjestelmän käyttöönotto, jossa autoilijat maksavat tienkäyttömaksuja ajokilometrien mukaan.

Merja Kyllönen lienee liian nuori ja liian vasemmistolainen muistamaan "Viinasen laastareista" syntynyttä meteliä, jossa kyse oli sentään varsin maltillisesta autoilun lisämaksusta. Laastarit otettiin käyttöön lamavuonna 1993, ja Viinanen muistettaneen niistä paremmin kuin leikkauslistoistaan.

Ehdotus uppoaa pyöräilevään vihervasemmistoon kuin häkä. Tuolla tavalla yksityisautoilu saadaan maksamaan kunnolla ja valtio korjaa potin. Oikein?

Väärin. Potin korjaavat laitevalmistajat, jotka tekevät näitä GPS-pohjaisia seurantalaitteita ja operaattori, joka kerää laitteiden lähettämän datan ja laskuttaa tienkäyttäjiä. Valtiolle jää juuri sellainen siivu, että budjettia sillä ei paikata.

Maksua voi kritisoida monellakin perusteella, mutta oikeastaan kritiikin kärki kohdistuu nyt ministeri Kyllöseen. Kaksoisleukainen vassari ei ainakaan ulkoisen habituksensa puolesta näytä pyöräilijän prototyypiltä. Eduskunnan taksikortti ja ministeriaudin takapenkki eivät vain lihota, vaan myös erkaannuttavat ministerin tavallisten tienkäyttäjien arjesta, jossa maksut menevät omaan piikkiin. Eikä tässä vielä kaikki. Tuoreessa Rakennusliiton Rakentaja-lehdessä, joka ilmestyi sopivasti samana päivänä kuin Hesarin uutinen ministerin mielipiteestä (9.9.2011), ministeri ei sano halaistua sanaa uudesta maksuideastaan, vaan puolustaa kilometrikorvausten verottomuutta. Rakentajat ovat 75% vassareita, joten tätä porukkaa ministerin on pyrittävä miellyttämään, jos Audin takapenkki houkuttelee vastaisuudessakin.

Tosiasiassa kaikki tienkäyttäjät eivät maksa itse maksujaan. Käytännössä kaikki pakolliset työajot menevät työnantajan piikkiin, ajettiin ne kilometrikorvattuina omina ajoina tai työsuhdeautolla. Näin ollen merkittävä osa tienkäyttäjiltä perittävistä maksuista menee työnantajien maksettavaksi, jotka tietysti kattavat kustannukset sillä mistä saavat tulonsa - eli viime kädessä maksut nostavat hintoja. OK, aina joku maksaa hinnan omasta pussistaan, mutta ministeri Kyllösen mallilla myös autottomat cityvihreät osallistuvat näihin maksutalkoisiin sillä osuudella, jolla ostavat hyödykkeitä. 

Ministeri Kyllönen, tee itsellesi palvelus ja tutustu hallinnonalaasi ennen kuin ehdotat päättömyyksiä. Aja autolla ja maksa itse edes nykyiset kulut. Ja terveytesi tähden, ryhdy harrastamaan liikuntaa!

Autoilun tulevaisuus on täällä

Minulla oli tilaisuus tutustua autotekniikan viimeisimpään luomukseen, josta povataan jopa koko autoilun tulevaisuutta. Kyseessä on tietenkin sähköauto, tarkemmin sanottuna Mitsubishi i-miev.

Itse autohan on ruma kuin petolinnun takapuoli aamutarpeiden jälkeen. Tai jotain sinnepäin. Ulkoisesti laite kuitenkin muistuttaa useita muita autoja, onhan siinä neljä pyörää, saman verran ovia, läpinäkyvät ikkunat ja niin edelleen. Sisällä on kojelauta, ajosuunnan valitsin ja normaalit istuinjärjestelyt. Tavaroille on oma säiliönsä. Ei mitään korkean teknologian gismoja, vaan aivan perus-Mitsujen osalaarista haetut palikat. Ei terävää muotoilua, vaan -kuten edellä kuvasin- ankean näköinen koppero, jossa voisi yhtä hyvin lukea vaikka "Nissan" tai "Opel". Ei lue, mutta saman auton saa myös Citroën ja Peugeot -merkkisinä.

No mistä kaikki hype, jos maailman tylsimmillä merkeillä myydään japanilaisia vakio-osia? Pihvi on tietysti tuossa sähkömoottorissa, joka kuljettaa autoa. Ladattava sähköauto ilman mitään polttomoottoriapua. Virrat päälle, ajosuunnan valitsin D:lle ja kaasupolkimen vastineena toimiva pedaali pohjaan. Hoplaa, kylläpä tämä vääntää! Kiihtyvyys kaupunkinopeuksiin on aivan kelvollinen, ja mikä upeinta, kyyti on lähes äänetöntä. Satasen vauhtia joutuu hakemaan jo sen verran kauan, että sekuntikello kyllästyy tehtäväänsä. Seuraava yllätys on moottorijarrutuksen teho. Ihan valehtelematta pupillit hipaisevat silmälasinlinssejä, ainakin jos ajosuunnanvalitsin on kaupunkiajoasennossa. Kannattaa pitää mielessä, jos ajaa tavallisella autolla tällaisen perässä, että vauhti voi hidastua todella radikaalisti, vaikka jarruvalot pysyvät pimeinä.

Muistinko mainita, että kyyti on lähes äänetöntä? Jos tämä olisi tehty puoliksikaan niin hyvin kuin joku oikea auto, ei sisään kuuluisi yhtään mitään. Nyt tuuli suhisee paperinohuiden ovien läpi ja kapeat renkaat jyrisevät kuin vanhassa harmaassa Fergusonissa. Mutta moottorista kuuluu vain vaimea sähkömoottorin ääni, miten tuota nyt kuvailisikaan. Äänetöntä. Korostaakseni tunnetta kirjoitan vielä neljännen kerran tuon ihmeellisen sanan; äänetöntä!

Auto ladataan sähköpistokkeesta ja yhdellä latauksella ajaa alun toista sataa kilometriä, ainakin ihanneolosuhteissa. Oma työmatkani on noin 8 km ja kuljen työasioissa harvoin kauemmaksi kuin 20 km päähän, jolloin tämä olisi aivan omiaan työmatka-ajokiksi. Takapenkin ja tavarasäiliön ansiosta tällä hoitaisi aika paljon myös lapsiperheen arkiasioita.

Valitettavasti tämä ei riitä. Aika ajoin on ajettava pitemmälle kuin reilun sadan kilometrin päähän. Pikalataus kestää tunteja. Kaupunkiautoksi ok, mutta kehäteiden ulkopuolelle tarvittaisiin toinen auto. No, jos hinta olisi kohdallaan, niin menisihän tämä työmatka-ajokkina kevyesti. Vaan ei ole. I-Miev maksaa karvan yli 40.000 €, eikä sillä ole mitään hienoja etuoikeuksia. Ei asiaa bussikaistalle, ei ilmaista pysäköintiä (paitsi stokkan parkkihallissa sähköautopaikoilla), ei mitään. Ja hintaa kuin oikealla autolla. Jos tämän hinta olisi 15.000 €, voisi sillä hätyytellä rekisteröintitilaston top15 sijoituksia, mutta 40 kiloeuron lapulla noita myydään korkeintaan joitain kymmeniä, niistäkin suurin osa yritysten viherpesuun. Neljänkympin hintaa pitäisi paikata hyvällä varustelulla, jota tässä ei ole.

Jos Mitsubishi I-Miev on autoilun tulevaisuus, pysyn mielummin nykyisessä tai menneessä. Tosiasiassa sähköautot ovat yli 100 vuotta vanha juttu, joten tulevaisuudesta puhuminen ei ole edes liioittelua, se on silkkaa paskaa. Tulevaisuutta olisi vetyauto, kuten Honda Clarity. Siinä on hienon vetymoottoriteknologian lisäksi äänettömyys, ylellisyys ja eksklusiivisuus. Yksi sellainen, kiitos!

Mua ei saa ohittaa

Lapsuudessani kesät olivat lämpimiä ja vähäsateisia, kun taas talvella piisasi niin pakkasta kuin lumisadettakin. Silloin asiat olivat muutenkin paljon paremmin kuin nyt, koska mennyt aika on aina nykyisyyttä parempaa ja ihmisetkin olivat vanhaan aikaan jotenkin normaalimpia. Ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen jälkeen kaikki onkin ollut pelkkää alamäkeä, enkä tarkoita siinä mielessä kuin Kalle Palander sen näkee.

Lapsuuden lumisiin talviin kuuluivat erottamattomana osana hiihtokilpailut veljieni kanssa. Koska ihmiset olivat silloin edellä kuvatulla tavalla normaalimpia, myös minä olin reilumpi ja mukavampi kuin nykyisin. Hiihtokilpailuissa annoin nuoremmille veljilleni reilun etumatkan, jotta kilpailussa säilyy jännitys ja kaikki voivat pinnistellä räkä poskella ja kaatua kansalliseen tyyliin maaliviivan yli kaikkensa antaneina. Se oli urheilua se.

No, tosiasiassa ilmasto on muuttunut koko maapallon eliniän aikana jatkuvasti ja välillä hyvinkin dramaattisesti, eikä ihmisellä ole niin jumalallisia kykyjä, että edes koko populaatio voisi vaikuttaa ilmastoon, sanokaa mitä sanotte. Eikä 1980-luvun alkupuoliskon talvet olleet kaikki erityisen lumisia, saati kesät lämpimiä. Ihmisten normaaliuidesta puhumattakaan. Samalla logiikalla olin lapsena aivan yhtä epäreilu kuin nytkin, jonka veljeni voivat vahvistaa koska tahansa. Annoin hiihtokilpailuissa vain sen verran etumatkaa, että tiesin varmasti ohittavani nuoremmat kisailijat ennen maalia, tarvitsematta tuon eteen nyt niin kamalasti ponnistellakaan. Näin jokainen isoveli toimii ja on aina toiminut.

Erään kerran veljeni keksi hienon kilpailutaktiikan, joka perustui samanlaiseen reiluuteen kuin omani. Hän levitti sauvat sivuilleen ja huusi "mua ei saa ohittaa!". No, isoveljen etuoikeudella ohitin ja voitin, mutta tuosta protestinomaisesta "mua ei saa ohittaa" -huudosta muotoutui jonkinlainen lentävä lause perheen käyttöön. Se ehti jo välillä unohtua minulta, mutta tuli mieleeni kun joskus jäin miettimään sitä, miksi moottoritiet vetävät toisinaan niin onnettoman huonosti.

Moottoritien perusidea on loistava. Normaalin ajokaistan rinnalla on koko ajan käytössä turvallinen ohituskaista. Joku ajaa hitaammin kuin muut, muut voivat ohittaa hitaamman. Kekseliästä. Idean sarjatuotantoon siirtänyt herra tosin oli niin vahvasti mielenvikainen, että hänen muiden toimiensa perusteella olisi jo 1930-luvun lopulla pitänyt päätellä, ettei moottoritiekään voi olla oikein, vaikka sinänsä nämä hänen muut toimensa olivat julmuudessaan ja mielenvikaisuudessaan lähes vertaansa vailla. Ainoastaan hänen kollegansa ja kumppaninsa Neuvostoliitossa ylsi samaan hulluuteen, ehkä vähän ohikin.

Moottoritie ei toimi sen takia, että sen toiminta-ajatus on ymmärretty täysin väärin. Kaikki haluavat ajaa jatkuvasti ohituskaistalla. Koska Suomalaiseen liikennepolitiikkaan ei kuulu missään määrin liikenteen sujuvuuden edesauttaminen, ei moottoriteillä tietenkään ole kuin yksi ohituskaista. Kun kuorma-auto tai rekka painaa rajoitinta vasten 89 km/t, ohittaa autoletka sen noin 100-110 vauhdilla. Harva ajaa motarilla 120 lasissa - eikä pitkään voikaan, koska tuo satasta mateleva letka on edessä. Ohitukseen siirrytään poikkeuksetta heti kun horisontissa häämöttää ohitettava, tuli takaa nopeampia tai ei. Itse asiassa näyttää siltä, että takaa tuleva ohittaja saa ohitettavan etsimään tekosyitä vaihtaa kaistaa suoraan ohittajan eteen. Ihan kuin ohittaminen olisi toisen perusoikeuksien loukkaus, joka on kaikin keinoin estettävä.

Ohituskaistatiellä edessäsi hitaasti ajava autoilija löytää kuin löytääkin koslansa etujalkatilasta pitkänomaisen pedaalin, jolla vauhdin saa tilapäisesti nousemaan juuri kun ohituskaista alkaa. 70 nopeus nousee 90:een, laskeakseen takaisin kun kaista päättyy. Mene siinä sitten ohi, kun virkavallan valvova silmä on todennäköisesti siellä kaistan päässä mittaamassa nopeuksia, sen sijaan että etsisi Karoliina Kestiä.

Mieleen tulee, että kaikki nämä hankalat ohitettavat ovat omaksuneet veljeni hiihtokilpailussa lanseeraaman "mua ei saa ohittaa" -mentaliteetin. Ohitetuksi tuleminen on kunniakysymys. Kaikki hitaammat ovat nynnyjä ja nopeammat hulluja kaahareita - samalla tavalla kuin kaikki omaa autoa halvemmat ovat kauheita paskakasoja ja kalliimmat joko ökyautoja tai turhakkeita. Oma on aina paras ja ainoa oikea, oli kyse nopeudesta, autosta tai vaikka kellosta.

Minut saa ohittaa. Itse asiassa paljon mielummin annan takaa tulevan ohittaa itseni kuin jätän sen roikkumaan takapuskuriin. Oma autoiluni on sikäli monipuolista, että modernin ja nopean nykyauton lisäksi ajan myös vanhalla harrastekalustolla, jolla marssinopeus on käytännön syistä usein muuta liikennettä hitaampi. Siinä näkee ohituksen jos toisenkin. Moottoritien sijaan valitsen yleensä maantien, koska motarilla olen 80-100 vauhteineni aina tiellä. Maantiellä tuo nopeus on aika hyvä. Maantiellä harrasteautot ovat muutenkin paremmin kotonaan, ellei satu harrastamaan räyhämoottorisia vauhtiautoja. Moottoritie on ankea siirtoväylä tylsille ihmisille, maantiellä näkee enemmän.

Hitler oli väärässä joka suhteessa, myös rakentaessaan moottoritieverkoston valtakuntaansa. Niissä muissa asioissa hän oli vielä enemmän väärässä, mutta se on kokonaan toinen asia.

Mopon nopeus

Kyllä nykynuoret pääsevät helpolla. Omassa nuoruudessani mopojen virittäminen vaati pientä vaivannäköä ja usein jopa rahallisia panostuksia. Oli 80-kuutioisia pyttyjä, tehoputkia, isompia kaasareita, välitysten muutoksia, kannen laskemisia ynnä muuta, joiden lopputuloksena neljäänkymppiin rajoitetun nopeuden sai nostettua hyvän matkaa ylöspäin. Tietotaito levisi isojen poikien keskuudessa sankarikertomuksina ja nopeuksia liioiteltiin surutta. Suurin itse kuulemani huippunopeus oli 140, joka kerrottiin auton mittarilla todetuksi. Oikeasti nopeudet saattoivat hyvin olla 80 km/t tienoolla, joka on hurja vauhti pienipyöräiselle Monkeylle tai PV:lle. Sitten poliisi vei viritetyn mopon kilvet ja vaati palauttamaan alkuperäiset kilkkeet paikalleen.

Nykymopot on tehty kulkemaan noin kuuttakymppiä. Kun mopojen suurin sallittu nopeus on Suomessa nykyisin 45 km/t, on mopot kuristettu kulkemaan vain tuota suurinta sallittua. Skoottereiden variaattorissa on edessä holkki, joka estää variaattorilevyjä liikkumasta liian lähelle toisiaan, jolloin etu"rattaan" kehä ei kasva liian suureksi. Kaasuttimessa saattaa olla pienempi suutin ja pakoputkessa jonkinlainen hengityksensalpaaja. Joissain on jopa elektronisesti rajoitettu nopeutta tahi käyntinopeutta. Virityskikat löytyvät samalla tavalla kuin kaikki muukin nykyaikana, eli KVG (kato vittu googlesta). Variaattorin holkki lähtee käsiä pahemmin sotkematta, jolloin nopeus nousee usein sinne viidenkympin päälle. Vähillä lisämuutoksilla nopeus on siinä 60 km/t huitteilla tai ylikin. Väittävät, että elektronisille rajoittimille on tehty jopa katkaisijoita, joilla rajoittimen saa poliiseja varten päälle kirjaimellisesti käden käänteessä.

Viritetyt mopot on kautta aikain tiedetty vaarallisiksi. Siksi mopojen nopeuksia valvotaan enemmän kuin mopoilijoiden ajotapaa, jota ei valvota lainkaan. Joku 80 kilometriä tunnissa kulkeva Monkey saattaa olla hyvinkin tappokone niin kuljettajalleen kuin muulle ympäristöllekin, koska ajo-ominaisuudet eivät ole häävit, mopo on pieni kuin mikä, eikä jarruissa riitä pito noihin nopeuksiin. Viritetyn mopon omistajaa odottaa kiinni jäädessä sakkorangaistus ja velvoite palauttaa laite lain edellytykset täyttäväksi, ja vakavammissa tapauksissa vakuutusmaksusanktio ja jopa moottoripyöräveron maksaminen muutoskatsastusvaatimuksineen. Puhumattakaan yleisestä paheksunnasta.

Ajoin taannoin yhden kesän moposkootterilla. En siksi, että ajokortti olisi ollut kuivumassa tai auto lunastuksessa, vaan koska halusin. Yli tuhannen kaupunkikilometrin kokemuksella virittämättömällä moposkootterilla uskallan väittää tietäväni mistä kirjoitan: 45 km/t on hengenvaarallinen nopeus mopolle! Aivan, mielestäni mopojen nopeudelle on tehtävä jotain ja pian. Huippunopeutta on ehdottomasti nostettava.

Nykymopot ovat, kuten aiemminkin totesin, yleensä tehty kulkemaan paljon kovempaa kuin suomalainen lainsäätäjä sallii niitä ajettavan. Omasta Piaggiostani oli 50-kuutioisen lisäksi 100- ja 125-kuutioiset versiot, joissa kaikissa oli sama runko, samat jarrut, samat renkaat ja niin edelleen. Erona oli vain moottorin kuutiotilavuus ja sitä myötä teho ja huippunopeus. Nuo isommat Piaggiot rekisteröidään kevareiksi, jolloin niillä saa ajaa niin lujaa kuin ne kulkevat. Ok, ne vaativat kevarikortin ja vakuutusmaksut ovat tuhdimmat, mutta silti. Ajo-ominaisuuksiensa puolesta 50-kuutioinen versio on aivan sama kuin isommat, ja kestäisi näin ollen kulkea esimerkiksi sen tehtaalla alunperin suunnitellun noin 60. Mutta täällä tuo ei ole sallittua.

Tuttu oli ostanut pojalleen mopon - ihan oikean mopon, ei skootteria. Poika ajaa mopollaan tosi siististi, ei räppää kotikulmilla ja usein rullaa mopon pihaan, ettei kukaan närkästy melusta. Kehuin tutulle poikansa ajokäyttäytymistä, johon tuttu yllättäen avautui siitä kuinka pojan mopo kulkee aivan liian kovaa. Ovat kuulemma yrittäneet kuristaa mopoa hillitymmäksi, mutta eivät saa sitä millään kulkemaan alle 50 km/t. Ilmankos poika ajaa niin siististi ja hyvin, nopealla mopolla ei ole tarvetta pelleillä tai kikkailla katu-uskottavuuden saavuttaakseen. Riittää, että mopo on nopea.

Mikä tekee 45:stä vaarallisen huippunopeuden? Eikö tuo ole jo puolet enemmän kuin polkupyörän huippunopeus, kaksi kertaa enemmän kuin normaali matkavauhti? On toki, mutta ajapa vaikka Sörnäisten rantatietä 45 lasissa. Autoa puskee ohi oikealta, vasemmalta ja keskeltä. Nopeusero hitaimpiin autohin on vähintään 15 km/t, nopeimpiin paljon enemmän. Sama laulu Mäkelänkadulla, Teollisuuskadulla, Manskulla, Hämeentiellä... eikä missään ole pyörätietä, jolla saisi mopoilla. Lähiöiden 60-rajoitettujen kokoojakatujen varsilla on usein mopoille sallittuja pyöräteitä, mutta ne päättyvät yhtä äkkiä kuin alkavatkin. Esimerkiksi Veturitien varrella mopoille sallittu kevyenliikenteenväylä päättyy etelään mennessä Jaffahallin pihaan. Pyörätie jatkuu, mutta ilman mopoja. Siitä pitäisi sitten päästä ajoradalle valoristeyksen kautta, jossa hallin pihan puolella olevat tunnistimet eivät mopoon reagoi. Suojatielle mopolla ei ole asiaa. Ainoa toimiva ratkaisu on vaihtaa kevyenliikenteenväylältä Veturitielle autojen sekaan jo hieman aiemmin ja hyväksyä se, että autoilijat eivät tulokasta juuri noteeraa. Vastaavia paikkoja on kaupunki täynnä, siksi on usein helpompi ajaa autojen hidasteena.

Mopo on myyty, miksi mussutan? Autoa en ole myynyt, joten hitaat mopot häiritsevät nyt toisella tavalla. Miksi ne eivät voisi kulkea sitä kuuttakymppiä?

HooÄf

Digitodayn uutisen mukaan valtaosa suomalaisista käyttää puhelinta ajon aikana, vaikka samaan aikaan niin ikään valtaosa kokee ajonaikaisen puhelun heikentävän ajosuoritusta. Vain 16 % käytti aina handsfreetä puhuessaan ajon aikana puhelimeen ja 13 % ei koskaan käytä puhelinta ajaessaan.

Kyselytutkimuksella saadut prosenttiluvut voivat luotettavuudeltaan olla mitä vain, mutta omien havaintojeni mukaan kännykän käyttö ajon aikana ilman handsfree-laitteita on todella yleistä. Valitettavan usein kännykkähavainto yhdistyy poikkeavaan ajokäyttäytymiseen, kuten 10 minuuttia sitten Kasarmitorin kulmalla, jossa kännykkään puhunut mies onnistui sammuttamaan autonsa risteykseen. Syy-yhteys jäi toki selvittämättä, mutta näinköhän auto olisi sammunut, jos kuski olisi paremmin keskittynyt ajosuoritukseen.

Toisaalta voi ajatella niinkin, että 70 % puhuu toisinaan kännykkään ajon aikana ja elää kertomaan tästä riskikäyttäytymisestä. HF-pakon kriitikot muistuttavat myös siitä, että johdollinen ajoneuvoluuri rinnastetaan HF-laitteeseen, jolloin luuri kädessä saa puhua. Samoin perustein pitäisi kuulemma kieltää myös navigaattorin, ilmastoinnin ja radion keskittymistä vaativa räplääminen.

Tieliikennelain 24a §:ssä kielletään viestintälaitteiden käyttö ajon aikana. Pykälän 1. momentin mukaan Radio- tai televisiovastaanotinta, muuta äänen- tai kuvantoistolaitetta taikka viestintälaitetta ei saa ajon aikana käyttää siten, että laitteen käyttö voi haitata ajoneuvon hallintalaitteiden käyttöä tai muuten häiritä kuljettajan keskittymistä liikenteeseen. 2. momentissa on erikseen kielletty kännykän käyttö sitä kädessä pitäen. Lainsäätäjä on askelen edellä saivartelijoita, oikeastaan kaksi, sillä TLL 3 § mukaan tienkäyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta vahingon välttämiseksi. Lain ei siis tarvitse olla kasuistinen pykäläkokoelma, jossa kielletään yksitellen kaikki haitalliseksi katsotut toimet nenäkaivamisesta alkaen, vaan yleissäännöksen tulisi riittää. Matkapuhelimen ja muiden viestintälaitteiden kohdalla lainsäätäjä on katsonut tarpeelliseksi erikseen kieltää tietyn laiteryhmän käyttö. Jos ajoneuvon kuljettaja aiheuttaa onnettomuuden esimerkiksi karttaa selatessaan, ohjekirjaa lukiessaan tai itseään hellästi kosketellessaan, on hän laiminlyönyt huolellisuusvelvoitteensa, vaikka näitä toimia ei erikseen ole lakiin kirjattukaan.

On kokonaan toinen asia pohtia sitä, miksi vaikka kännykkään puhuminen ajon aikana olisi riski. Joidenkin tutkijoiden mukaan puhuminen on niin tunnepitoista tekemistä, että se yksin aiheuttaa vaaraa. Tällä perusteella voisi hyvin kieltää kaiken puhumisen autossa. Käytäntöä lähempänä oleva peruste on se, että kännykän pitäminen sitoo yhden käden ja hankaloittaa vilkun käyttöä tai vaihteiden vaihtamista. Vilkun käyttämättömyys tosin on joillekin ilmeisesti perusoikeuteen rinnastettava periaatteellinen oikeus, joka ei riipu puhelimesta. Vaihteita taas ei tarvitse kaikissa autoissa itse vaihtaa, vaan automaatti hoitaa homman.

HF-pakkoa vastaan potkivat keskustelijat näyttävät olevan melkoisia tumpeloita johtojensa kanssa, sillä moni pitää johdollisen korvanapin virittelemistä vielä vaarallisempana kuin puhumista. Kenties johdot voisi oikoa ennen kuin nostaa kytkintä? Bluetooth-robottikorvat taas ovat niin urpon näköisiä, että vain alentuneen itsekritiikin omaavat voivat moisia käyttää.

Autoihin saa lisävarusteena toinen toistaan parempia HF-laitteita. On ääniohjausta, radion mykistystä, rattiin sijoitettuja vastausnappeja ja muita kivoja käyttöä helpottavia yksityiskohtia. Yleensä BT-yhteys muodostuu automaattisesti ja monesti puhelimen muistiota pääsee selaamaan esimerkiksi radion säätimillä. Automallikohtaisten laitteiden lisäksi myydään myös erillislaitteita, jotka asennetaan kiinteästi autoon. Näitä voin vain kehua. Miksi niitä ei ole kaikissa uusissa vakiona?

Pohjimmiltaan kännykkäasiassakin on kyse ihmisten erilaisesta kapasiteetista. Jollekin purkan jauhaminen kävellessä on liian vaikeaa, joku sanelee autoillessaan seuraavan tieteellisen julkaisunsa tekstejä. Joku pystyy, toinen ei. Pystymättömyys ei kuitenkan ilmene pärstästä, joten ajon aikainen puhuminen on presumoitu vaaralliseksi ja siksi kielletty. Myös niiltä, jotka siihen omasta mielestään pystyvät.

Molemmat hidastavat kehityksen kulkua

Helsingin Sanomien kesäartikkelin mukaan pidempiaikainen sähkönjakelun keskeytys puurouttaisi keskustan liikenteen, koska liikennevalot eivät toimisi. Tosin samaisen artikkelin mukaan liikenne lakkaisi polttoainepulaan, kun jakeluasemien sähkötoimiset pumput lakkaisivat niin ikään toimimasta. Jälkimmäisen perustelun voin jotenkin uskoakin, mutta tuo liikennevalopropaganda on jo hieman liian paksua.

Kaikkein nopeimmin olen työmatkani taittanut niinä kertoina, kun kaupungin liikennevalot ovat olleet pimeinä. Jossain risteyksessä voi joutua odottamaan hetken omaa vuoroaan, mutta niinpä joutuu valojen toimiessakin - itse asiassa liikennevalot ovat aina johonkin suuntaan punaiset, valottomissa risteyksissä voi liikenne kulkea parhaimmillaan pysähtymättä moneen suuntaan.

Vika ei ole yksin liikennevaloissa, vaan myös meissä kulkijoissa. Moni olettaa valojen olevan sillä tavalla ehdottomia, että vihreällä valolla voi aina ajaa. Niinpä moni risteys on säännönmukaisesti ajettu tukkoon, kun valot päästäisivät risteykseen enemmän autoja kuin risteys vetää. Seuraavan risteyksen punaiset valot voivat tukkia liikenteen pitkältä matkalta. Tieliikennelain mukaan risteykseen saa valo-ohjauksen aikanakin ajaa vain silloin, kun sen pystyy myös jättämään muuta liikennettä estämättä. Moniko tuotakaan miettii?

Liikennevalot ovat toki toisinaan tarpeen esimerkiksi jalankulkijoiden vuoksi. Tosin olen aina jaksanut ihmetellä sitä, että aikuiset ihmiset eivät voi ylittää tietä muuten kuin seuraamalla teräspylväisiin asennettuja värillisiä valoja. Jos kohta autolla noudatankin punaisen ja keltaisen valon määräystä, en jalan jaksa piitata valojen väristä tuon taivaallista, jos tie on muuten selvä. Tästä marmatetaan lehtien palstoilla, koska (lainaan yleisintä perustelua:) "lapset voivat ottaa opikseen". Anna mun kaikki kestää! Jos logiikka on se, että aikuisen kävellessä päin punaisia lapset tekevät samoin, täytyy kaikista lapsista tulla rappioalkoholisteja vain siksi, että eivät voi välttyä moisia näkemästä kaupungilla. Nuorempana olin itsekin lapsi, ja kokemuksesta voin väittää että lapset ovat kykeneviä itsenäiseen ja järkevään ajatteluun.

Liikennevaloja koskevista harhaisista käsityksistä yksi koskee keltaista valoa, joka yleisesti mielletään siirtymäriitiksi, jolla ei ole kovin suurta itsenäistä merkitystä. Keltainen valo kuitenkin kieltää risteykseen ajamisen samalla tavalla kuin punainenkin. Huomaan ajatteluni epäloogisuuden siinä mielessä, että kritisoin valoja huonostä välityskyvystä ja samalla yritän huonontaa niiden käytännön välityskykyä, mutta säännöt ovat sinänsä yksiselitteiset.

Liikennevaloja noudatetaan Suomessa huonosti. Uskon, että noudattamatta jättäminen on osittain protestia ja toisaalta osittain kokemuspohjaista tietoa siitä, että keltaisilla ja varhaisilla punaisillakin ehtii risteävän liikenteen alta pois, mikä usein onkin totta. Protesti on kuitenkin huono peruste lainvastaiselle toiminnalle. Lisäksi tällainen protestointi on pitkällä aikajänteellä omiaan pidentämään valojen turva-aikoja ja näin lyhentämään ajoaikoja. Venäjällä valojen synkronointi on erilainen, siellä valot vaihtuvat yhtä aikaa keltaiselle molemmille suunnille ja edelleen yhtä aikaa toinen vihreäksi kuin toinen punaiseksi. Siinä ei kannata kovin myöhäisillä valoilla mennä, ellei halua maasturia kylkeensä.

Otsikko saattoi jäädä merkitykseltään epäselväksi. Kyseessä on erään ystäväni esittämä perustelu sille, miksi hän vihaa (tai vihasi) punaisia valoja lähes yhtä paljon kuin kommunisteja. Jälkimmäisistä on sittemmin päästy pitkälti eroon.

Autofoorumeilta bongattua

Ystäväni totesi, ettei lue netin autofoorumeita enää ikinä. Oli kuulemma etsinyt neuvoa autonsa vikaan ja kirjautunut merkkifoorumille kertomaan asiansa. Ensin moderaattori huomautti tarkan mallimerkinnän puuttumisesta viestistä. Sen jälkeen joku käyttäjä totesi, ettei ystäväni auton vian korjaaminen sinänsä edellytä mallitietoa. Joku pyysi kuvaa aiheesta, mutta tunnin yrittämisen jälkeen ystäväni totesi, ettei foorumille voi postata kuvia ennen kuin on julkaissut jonkun tietyn vähimmäismäärän omia viestejään. Postasi sitten N määrän melko sisällöttömiä viestejä. Mode poisti ne saman tien asiattomina. Tästä alkoi vääntö, joka jatkui eri muodoissaan ja ainakin kolmessa eri ketjussa noin viikon ajan, päättyen muutaman käyttäjän saamaan banniin. Varsinaista vastausta vian korjaukseen ystäväni ei saanut.

Erilaisia merkki- ja harrastefoorumeita vuosia lukeneena ja joillekin joskus kirjoittaneenakin totesin ystävälleni, että foorumien säännöt kannattaa lukea, jos haluaa vastauksia. Eri foorumeilla on kuitenkin kovin erilaiset prinsiipit, joista tässä joitain omakohtaisia havaintoja:

Kaikkea mahdollista
Opelistien OCF antaa vastauksen niin C20LET:in venttiiliohjurikumien vaihtoon kuin parisuhdeongelmiin tai kodinkonekysymyksiinkin. Foorumin aktiivien joukossa on lähes kaikki ammatit ja koulutustasot edustettuina, eikä Opel ole näille mikään pyhä lehmä. Siitä huolimatta tänne ei kannata tulla kertomaan aivan uutena vitsiä ympyrästä ja nuolesta, sillä -aivan oikein- kyseessä on salama (ja juttu on eri muodoissaan kiertänyt internettiä jo satakunta vuotta). Täällä on "ympyrä ja nuoli" -vitsien ohella aidosti netin uusimmat vitsit ja hauskimmat kuvat. Suosittelen muillekin kuin paatuneille opelisteille.

Amerikan rautaa
Overdrive painottuu rakenneltujen amerikanautojen ympärille, mutta osansa saavat kaiken maailman pussihousut ja muutkin. Osto- ja myyntipalstalla osat ja autot vaihtavat omistajaa erinomaisen sukkelasti. Keskustelun taso on aikuisempaa kuin monella muulla palstalla, olisivatko roddarit ja customoijat eri ikäpolvea kuin japsiautoilla driftaavat? Vaan kyllä overdrivelläkin joku lähtee välillä hakemaan popcornia, kun keskustelu näyttää ajautuvan tappeluksi...

Japanialaista driftausta
Dynamiitti on saanut alkunsa rata-ajoa harrastaneista Type-R:yksistä. Nykyisin täällä käsitellään Japanin Mersun lisäksi myös muita nousevan auringon maan merkkejä. Todellista hard-core rataosaamista, mutta valitettavasti joukossa on myös pahimmat amistuunaukset. Kenties linkitetyin foorumi, muilla foorumeilla naureskellaan lähes viikottain dynyn tunaroinneille, mm. jo klassikoiksi nousseille Civicin ratajarruille.

Audin moottori
Ultimate-VW on Volkswagen-konsernin merkkien ei-kaupallinen keskustelu. Kaikilla meillä on naapurina Skoda-mies, jonka lentävässä pesäpalloräpylässä on "Audin moottori ja tekniikka". Tällä foorumilla niitä on satoja. Joukossa on jopa ihan oikeita rinkelipussilla eli pirkka-mersulla ajavia, joita tämä skodillacien hehkutus oletettavasti kiusaa, mutta jotka eivät sitä sano ääneen. Ehkä siksi, että tekniikka on pitkälti yhteistä, joskin Sotkassa on tarkemmin määriteltynä "Audissa 10 vuotta sitten käytössä ollut tekniikka". Merkkiuskollisuus kohtaa konserniuskollisuuden!

Itseironiaa jo nimessä
Autoonsa voi suhtautua huumorillakin, ainakin jos lukee Sitruunapatonkia . Täällä käyttäjät ovat sinut autonsa kanssa eivätkä välitä mitä mieltä naapuri on alikersantin natsoista. Käy vilkaisemassa projekteja, moni ei muista tuollaisia autoja olleen olemassakaan.

Vakavammat ranskalaiset
"Parhaat ranskalaiset saa grilliltä" -avauksella ei pääse Peugeot-faqin kaverilistalle. Teknispainotteisen foorumin (entinen FAQ) yleisessä keskustelussa lähestytään uskonnollista hurmosta, kun kyytiä saavat niin saksanseisojat kuin riisipussitkin. Vaikka mallikohtaisilla palstoilla autoista on milloin mitäkin rikki, ei yleisessä keskustelussa pösöissä ole mitään vikaa vikaa vikaa vikaa... Yleiseltä hengeltään lähes Sitruunapatongin vastakohta, joskin täältäkin saa asiallisiin kysymyksiin asiallisen vastauksen. Myös hakutoiminto auttaa leijonaan haksahtaneita.

Bemarin tuunausta
Vastoin yleistä harhaluuloa Bimmer-tuuning-jne -keskustelu ei ole hiekkalaatikkotasoista alumiinivannekeskustelua, vaan varsin asiapitoista jutustelua esimerkiksi e38 -mallisarjan varuste-eroista ja yleisimmistä teknisistä vioista. Jos e91, steptronic ja M52TU ovat mielestäsi Suomea, olet todennäköisesti jo jäsen. Ohjeiden loppukaneetti "PS. Mieti aina kerran kun painat SUBMIT-nappia. " sopisi muuallekin...

Varoitusvaloja suojateillä

Olin jäädä auton yliajamaksi. Tai ainakin mielsin olleeni jäädä auton yliajamaksi, jos tuo nyt on enää lainkaan Suomea. Oli miten oli, ajoin poikani kanssa polkupyörällä kiertoliittymän läpi (ns. liikenneympyrä) ja kevyen liikenteen väylän jatkeena olevalle suojatielle aikoessani ympyrästä poistunut Mercedes (tai tarkemmin ajateltuna sen kuljettaja) havaitsi minut varsin myöhään ja joutui tekemään melkoisen paniikkijarrutuksen. No, näitä sattuu. Osasin varautua tilanteeseen, eikä tässä nyt mitään kummempaa sattunut.

Polkupyörää on joskus vaikea havaita, koska sen nopeus on parhaimmillaan yllättävän suuri. Tällä kerralla vauhtia ei ollut juuri mitään, koska olimme lapsen kanssa kesän ensimmäisellä pyöräretkellä ja samalla vähän opettelemassa liikkumista muun liikenteen joukossa. Päivä paistoi, linnut lauloivat ja kaikki oli niin kuin ennenkin. Autoilija ei silti havainnut minua kuin aivan viime tingassa.

Mikä tästä tekee edes mainitsemisen arvoista? Ainakin autoilijan reagointi tilanteen oltua ns. ohi. Auton pysähdyttyä paniikkijarrutuksessa keula suojatielle ylitimme suojatien, ja anteeksipyytävän eleen sijasta Mercedesin kuljettaja osoitti kädellään suojatiemerkkiä. Aivan, siinä on suojatiemerkki, kiitos tiedosta. Asiahan on kuitenkin sillä tavalla, että kiertoliittymästä poistuva kääntyy poistuessaan ikään kuin risteyksestä uudelle tielle, joka ylittää tässä tapauksessa kevyen liikenteen väylän jatkeena olevan suojatien. Siinä saa kävellä ja ajaa pyörällä, ja kääntyvä autoilija on aina väistämisvelvollinen. Tässä tapauksessa suojatietä tosiaan saa ajaa pyörällä.

Miten tulisin paremmin havaituksi suojatiellä? Helsingissä kokeillaan parhaillaan suojateiden havaitsemisen helpottamista varoitusvaloin, jotka kertovat koska suojatielle ollaan astumassa. Kokeilu alkoi 2010 ja sen piirissä on kolme erilaista järjestelmää. Koska ajan säännöllisesti yhden järjestelmän vaikutusalueella, voin kertoa omat kokemukseni tähän saakka. Täsmennyksenä on hyvä sanoa, että autoilen töihin Koskelantien kautta, jolla siis on näitä varoitusvaloja. Olen ajanut muutaman kerran myös Pohjolankatua, jolla on hieman toisenlaiset valot.

Ensinnäkin varoitusvalot vilkkuvat välillä aivan omia aikojaan, ilman että kukaan on suojatiellä, sille menossa tai edes lähellä sitä. Toiseksi Koskelantien valojen anturit tuntuvat välillä ottavan herätteen esimerkiksi viereiseltä pyörätieltä. Kolmanneksi olen useita kertoja todennut, etteivät valot vilku vaikka suojatiellä joku olisikin. Toiminnassa tai säädöissä olisi siis pientä laittoa. Isompana ongelmana pidän kuitenkin tuota perusprinsiippiä, että havaittavuutta on lisättävä valoin. Onko niin, että seuraavaksi kaikki suojatiet varustetaan varoitusjärjestelmällä? Onko vakavampi rike olla havaitsematta varoitusvaloja kuin suojatielle astuvaa jalankulkijaa?

Varoitusvalot tuovat mieleeni väistämisvelvollisuutta osoittavien kärkikolmioiden alla olevat lisäkilvet, joissa kaksi pyöräilijää ajaa toisiaan kohti. Tarkoituksena lienee muistuttaa autoilijaa siitä, että väistämisvelvollisuus koskee myös kevyttä liikennettä. Tuossa kuvaamassani liikennetilanteessa, jossa Mercedesiä ajanut herra havaitsi minut kovin myöhään, oli ympyrään tultaessa kolmiot noilla mainituilla lisäkilvillä. Autoilijaa oli ikään kuin varoitettu, mutta ainakaan tällä kerralla varoitus ei ollut mennyt perille. Kokonaan toinen asia on se, voiko lisäkilven tulkita siten, että väistämisvelvollisuus koskisi vain pyöriä, ei autoja lainkaan? Mielestäni voi, ainakin olen näiden merkkien vaikutusalueilla kovin usein kohdannut väistämisvelvollisuudesta kovin vähän piittaavia kanssa-autoilijoita.

Liikennemerkit ja niiden lisälaitteet osoittavat näiden esimerkkien valossa sitä, että autoilijan käsityskykyä ei pidetä kovin kummoisena. Kohta on kai kirjoitettava kaikki säännöt lisäkilpiin tai katuun Amerikan malliin. Siellähän on näitä "PED X ING" (pedestrian crossing=suojatie, kadunylityspaikka) maalauksia runsaasti.

En pidä varoitusvaloista tai turhista lisäkilvistä. Ne vievät sääntöjen tuntemiselta pohjaa ja oikeuttavat olettamaan, että kaikista vaaroista on varoitettava ja velvollisuuksista muistutettava erikseen. Mitä kun kymmenen varoitusvaloitetun suojatien jälkeen tulee se yhdestoista, joka ei erikseen kerrokaan jalankulkijoiden liikkeistä?

Palaan siihen Mercedesiin. Tuima jarrutus ja sydämensyke olivat oivallinen ärsyke ja heräte. Sain hyvän tilaisuuden kertoa pojalle, kuinka liikenteessä on aina syytä olla valppaana ja varautua siihen, etteivät muut noudata samoja sääntöjä tai havaitse kaikkia tilanteita. Retken jälkeen poika kertoi kotona, kuinka auto oli ajaa päälle "koska se ei ensin meinannut huomata meitä. Joskus kaikki ei huomaa tai ymmärrä.". Näin on, ja jos poikani muistaa tuon nyt oppimansa edes teini-ikään saakka, on hänellä hyvät edellytykset pärjätä liikenteessä ja selvitä siellä ilman vahinkoja. Tämän oivallettuani totesin, että keski-ikäinen herra Mercedesin ratissa teki pojalleni suuren palveluksen, josta minun tulisi olla kiitollinen - ja olenkin. Kiitos että olit ajaa ylitseni! Ja kiitos Helsingin kaupungille, jos herra oli Koskelantien varoitusvalojen sykkeessä oppinut varomaan vain varoitusvaloin varustettuja suojateitä!

Pysäköinti on vaikeaa

Kunnalliset pysäköinninvalvojat ovat kohonneet yhteiskunnallisessa arvoasteikossa raketin lailla alimmalta sijalta toiseksi alimmalle. Eivät tosin täysin omilla ansioillaan, sillä alapuolelle on vain syntynyt kokonaan uusi ryhmä; yksityiset pysäköinninvalvojat. Ajatella, joku kyttää meidän pysäköintiämme ja veloittaa virheistä maksuja, jotka kilahtavat osakeyhtiön kassaan!

Yksityiset pysäköinninvalvontayritykset rantautuivat Suomeen noin 10 vuotta sitten. Olen itse ollut erään asunto-osakeyhtiön hallituksessa päättämässä sopimuksen tekemisestä pysäköintivalvotayrityksen kanssa asunto-osakeyhtiön piha-alueiden valvonnasta, joka oli (ja on) mielestäni "hyvä juttu". Villi pihapysäköinti ja autonraatojen säilyttäminen vieraspaikoilla loppui kuin seinään. Muutamia vuosia sitten pysäköinninvalvontayritysten toiminta suorastaan räjähti, ja lähes jokaisen kaupan pihaan tuli sopimustekstein höystetyt parkkifirmojen kyltit. Tämä puolestaan johti väittelyyn sopimuksen sitovuudesta, valvonnan laillisuudesta ja lopulta myös julkisen vallan ulottuvuudesta, luovuttamisesta ja anastamisesta. Lakia asiasta ei ole saatu, eikä ennakkoratkaisuilla saada koko kenttää selväksi.

Autoilijathan ovat joko valvonnan puolesta tai sitä vastaan. Asetelma on sinänsä yksinkertainen. Minä olen -kuten tuosta edellisestä kappaleesta voi jo päätelläkin- yksityisen valvonnan kannalla. Vaan viime aikoina on usko alkanut horjua, kun pysäköintialueiden sisääntulon yhteydessä oleviin pienellä präntättyihin kyltteihin on otettu itse sopimussuhteen syntymisestä ja sanktioinnista kertovien faktojen lisäksi pysäköintiä koskevia erityisehtoja, joita ei muualla ilmoiteta. Esimerkiksi velvollisuus käyttää pysäköintikiekkoa. Jos kiekkoa on käytettävä, olisi siitä kai reilua kertoa ihan liikennemerkin lisäkilvellä, kuten tapana on ollut. Nyt kuitenkin monella alueella on vain "P" -merkit, jotka sinänsä sallivat aika rajoituksettoman pysäköinnin. Siinä parkkifirman kyltissä sitten velvoitetaan käyttämään kiekkoa ja asetetaan pysäköinnille aikaraja. Tuosta voidaan varmaan vielä käydä oikeutta, jos jollain on intoa tähän muutaman kympin valvontamaksun vuoksi. Itselläni ei olisi, ja tähän koko bisnes perustuukin. Valtaosa maksaa sen mitä määrätään, loppujen kanssa voi sitten harrastusmielessä tapella.

Entä se kunnallinen valvonta? Olisiko nyt aika uudistaa senkin pelisäännöt ja jakaa virheet vakavuuden perusteella eri kategorioihin. Onhan se nyt aidosti aivan perseestä, että samalla hinnalla saa pysäköidä ilman kiekkoa jossain Vantaan lähiön kääntöpaikalla tunnin verran kuin koko päiväksi jollekin keskeiselle invapaikalle. Ensimmäiseen tapaukseen riittäisi huomautus sanktioksi, toiseen rengaslukko. Näiden välille sijoittuvat rikkeet sitten seuraamuksiltaan vastaavasti.

Miksi tilitän? Ehkäpä saatuani Vantaalla sijaisevan lähiön urheilupyhätön läheisyydestä kannatusmaksulapun, jonka arvo oli 40 €. Tyhmyydestä sakotetaan ja pysäköintivirheistä virhemaksutetaan (virhemaksu ei ole sakko), mutta tuntui jotenkin kohtuuttomalta maksaa, kun en ollut edes kenenkään tiellä, vaikka muuten olenkin aina tiellä.

Oikeudet ja velvollisuudet

Liikenteen yleisin virheväittämä lienee se, ettei liikenteessä ole lainkaan oikeuksia vaan pelkkiä velvollisuuksia. Väitteen tarjoama ajatus on toki kannatettava, mutta se ei tee väitteestä totta. Liikenteessä on tasan yhtä paljon oikeuksia kuin siellä on velvollisuuksiakin.

Tätä oikeuksien puuttumista on perusteltu muun muassa sillä, että tieliikennelaissa ei puhuta oikeuksista - etuajo-oikeutta ei näin ollen olisi olemassakaan. Lainsäätäjälle on tässä kuitenkin jäänyt muutama lapsus, nimittäin liikennemerkit 211, 212 ja 221 (Etuajo-oikeutettu tie, etuajo-oikeuden päättyminen ja etuajo-oikeus kohdattaessa). Pykäläniilojen kannalta perustelun voima on siis vesitetty.

Tosiasiassa jokaista velvollisuutta vastaa oikeus. Väistämisvelvollisuuden vastineena on etuajo-oikeus. Autoilijalla on velvollisuus antaa tietä suojatien käyttäjälle, jolla puolestaan on oikeus ylittää suojatie turvallisesti. Jokaisen liikkujan yleisenä velvollisuutena on noudattaa liikennesääntöjä ja normaalia varovaisuutta, jonka vastineeksi meillä on myös oikeus luottaa siihen, että muut(kin) noudattavat yhteisiä sääntöjä. Sama oikeus/velvollisuus -rakenne toimii myös muualla. Kiinteistönomistajalla voi olla oikeus käyttää toisen maalla olevaa kaivoa, rasitetun kiinteistön omistajalla taas on velvollisuus hyväksyä maallaan olevan kaivon käyttäminen.

Toiseksi yleisimmän virheväittämän mukaan viisaampi väistää aina. Tämäkin on paskapuhetta. Varovaisempi väistää, ei sillä ole viisauden kanssa mitään tekemistä. Valitettavan usein arkiliikenteessä kohtaa omasta mielestään todella viisaita liikkujia, jotka väistävät varmuuden vuoksi kaikkea ja kaikkia, oli näillä väistämisvelvollisuus tai ei. Väistäjät tekevät liikkumisen hankalaksi, hitaaksi ja vaikeasti ennakoitavaksi. Etuajo-oikeus on liikenteen sujuvuuden kannalta merkittävä oikeus, jota on käytettävä ja jonka käyttäminen on selvästi muille näytettävä - muuten ollaan aina tiellä.

Polkupyörät palasivat

Varmin kevään merkki on polkupyörien kaivaminen kellarista pihalle. Keväisin on tapana varoittaa autoilijoita pyöräilevistä lapsista, joiden huomiokyky on rajallinen. Tämä on sinänsä aivan asiallista, mutta turhaa. Miksi? Ensinnäkin tietysti siksi, että autoilijoilla on yleensä vähintään yksi näkevä silmä ja jonkinlaista aivotoimintaakin, jolloin autoilija pystyy ilman lehtiuutisointiakin havaitsemaan polkupyörien yllättävän paluun. Toiseksi lapsista on turha varoittaa, koska kokemukseni mukaan lapset toimivat yllättävän rationaalisesti ja loogisesti liikenteessä. Valitettavasti samaa ei voi sanoa pyöräilevistä aikuisista.

Työmatkapyöräilijöiden hierarkiassa piikkipaikalla ovat talvipyöräilijät, jotka sotkevat töihin kelillä kuin kelillä. Nämä sitkeät puurtajat ovat tottuneet ajamaan auraamattomilla pyöräteilläkin, eivätkä yleensä kavahda pyöräteille kylvettyä sepeliä, joka lakaistaan (ainakin Helsingissä) jopa niin aikaisin kuin heinäkuussa. Talvipyöräilijöillä on konkelissaan yleensä valot ja heijastimet, suurimalla osalla myös heijastinliivi yllään ja kypärä päässä. Talvipyöräilijällä on päässään myös arkijärkeä ja tilannetajua. Vaikka talvipyöräilijä halveksuu autoilijoita, ei hän halveksu henkikultaansa, vaan osoittaa halveksuntansa hillityllä ylemmyydentunteella. Status autoilijan kannalta: vaaraton.

Trenditietoiset hipsterit, metro- ja ties mitkä seksuaalit ja urbaanit cityvihreät ajavat Jopoillaan, Pelagoillaan tai cruisereillaan rajatuilla alueille suurimpien kaupunkien ydinkeskustoissa - siis Helsingissä. (Turkua, Tamperetta ja Oulua voidaan myös pitää kaupunkeina, ja niissäkin on satunnaisia havaintoja yksittäisistä tämän tyylilajin edustajista. Muita kaupunkeja Suomessa ei ole, eikä tästä asiasta nyt enempää.) Hipsterit ovat pääsääntöisesti niin mukavuudenhaluisia, etteivät ajaudu kahnauksiin autoilijoiden kanssa, mutta hipsterien päämäärättömyys ja piittaamattomuus ohjaa heidät toisinaan ajelemaan missä sattuu ja miten sattuu. Status: arvaamattomia mutta vaarattomia.

Minun lapsuudessani mummot pyöräilivät aina ja joka paikkaan. Tosin lapsena pidin kaikkia yli 20-vuotiaita mummoina, jota he nyt varmaan ovatkin ;-)
Nykymummot eivät pyöräile, vaan sauvakävelevät. Yhtä kaikki, mummot ovat kategorisesti vaarattomia. Mummot kunnioittavat kaikkea muuta liikennettä ja toimivat sen mukaan. Mummon saa vaaralliseksi vain antamalla hänelle auton, mutta tästä lisää joskus toiste. Apropoo, jos joskus näette pyöräilevän mummon, niin jääkää hetkeksi katsomaan miten mummo jarruttaa pyörällä. Moni on siihen varmasti kiinnittänyt huomiota, mutta lopuille paljastan asian: mummot eivät varsinaisesti jarruta lainkaan! Mummot hidastavat ennestään hitaan vauhdin vielä hitaammaksi, lähestyvät aiottua pysähtymispaikkaa ja -viuh- suoristavat vasemman jalkansa kantapää edellä asfalttiin. Samalla takamus on liukunut pois satulalta ja kädet koukistuvat kyynärtaipeista. Näennäisesti epävakaa asento ei yleensä petä, vaan hieman horjuenkin mummo pysyy pystyssä, vaikka pyörän sarvista roikkuu kaksi K-kaupan muovikassia täynnä mitä ikinä mummot syövätkin (Pahkasian mukaan enimmäkseen koiranmakkaraa).

Sakka laskeutuu aina pohjalle, kuten viiniharrastajat tietävät. Siksi pohjimmaisena (siten kuin tekstin tietokoneen ruudulla näen) sanon muutaman kirosanan niistä pyöräilijöistä, joista ihmisiä pitäisi oikeasti varoittaa. (Tuo "ihmisiä" edellisessä virkkeessä oli aivan tietoisesti valittu tyylikeino, kuten kenties arvasitkin.) Vaarallisimpia niin muille kuin itselleenkin ovat kunto- l. harrastepyöräilijät. Suomalainen mies suhtautuu harrastuksiinsa yleensä ihailtavalla pieteetillä, ja on jokseenkin kunnioitettavaa, että mies voi häpeilemättä pukea ylleen kirkuvanväriset ihonmyötäiset trikoot ja lähteä poikien kanssa ulos radalle - pyöräilemään. Ratana tosin toimii tässä tapauksessa ajorata, tarkemmin määriteltynä se osa ajoradasta, joka on tarkoitettu autoliikenteen käyttöön. Pyörätie ei kelpaa. Eräs ystäväni nimittää tätä ryhmää "masturboiksi", joka ei kuulemani mukaan lainkaan viittaa itsensä hellään kosketteluun, vaan on sanojen "macho" ja "turbo" fuusio. Masturbo ajaa minkä pyörällä pääsee, muusta liikenteestä välittämättä. 30 kilometriä tunnissa on kova vauhti alle jäävän jalankulkijan kannalta, mutta kovin hidas kyyti takana ohituspaikkaa kyttäävälle autoilijalle, kun 60-rajoitetulla tiellä kaksi masturboa ajaa rinnan huudelleen toisilleen hengästyneitä havaintoja autoliikenteen mielettömyydestä. Vierellä kulkee tyhjä pyörätie, mutta autolla sinne ei ole asiaa, vaikka pyörän saakin näemmä tuoda pyörätieltä ajoradalle. Masturbo valitsee liikennesäännöistä vain oikeudet, ei velvollisuuksia (oikeuksista ja velvollisuuksista kirjoitan myöhemmin, enkä aivan samaan tapaan kuin Enska).

Erehdyin nuorena antamaan lyhyehkön äänimerkin tien vallanneelle masturbolle. Virhe. Masturbo meinasi seuraavissa valoissa tulla ovesta sisään karmit kaulassa. Selvyyden vuoksi on hyvä todeta, että minä pysähdyin punaisiin valoihin, masturbo pysähtyi vain ojentamaan minua, liikennevalothan heitä eivät koske. Kaiken sen huudon ja sättimisen keskeltä pystyin kysymään miksi pyörätie ei kelpaa ja eikö tien laidassa voi ajaa. Toinen virhe. Masturbo kehotti itseäni ajamaan sentin korkuisilla ja puoli senttiä kapeilla kilparenkailla kanttikivien yli. Vältin täpärästi kolmannen virheen pitämällä suuni kiinni, vaikka aivoni käskivät kysyä eikö pyöräliikkeessä ollut suomalaisille teille sopivampia renkaita. Onneksi masturbojen piukoissa säämiskähousuissa ei ole väljiä taskuja, vaan normaalit tarve-esineet on pakattu hankalammin saataville - muuten masturbo olisi takuuvarmasti piirtänyt avaimella autooni jotain vähemmän kivaa.

Yhteenvedonomaisesti pyydän toki varomaan liikkuvia lapsia, mutta oltuani nuorempana itsekin sellainen ymmärrän lasten kykenevän monimutkaiseenkin havainnointiin ja ajatteluun. Mutta varokaa nyt herran tähden ettette tööttäile harrastepyöräilijöille!

Millä tiellä?

Tervetuloa seuraamaan Aina Tiellä -blogia! Tarkoituksenani on kerätä tänne havaintojani tieliikenteestä ja sitä lähellä olevista asioista. Otan mielelläni palautetta vastaan, on se luonteeltaan minkälaista hyvänsä. Vastaavasti lupaan kirjoittaa tänne aivan mitä tahansa ;) .

Pääpaino on autoilussa, mutta haukun satunnaisesti myös muita tielläliikkujia. Tai kehun, miten vain. Tällä tiellä olen kuitenkin aina tiellä.